Mika ja Turkka Mali (поют песни Владимира Высоцкого) - Runoilijat (поэты, на финском языке) | Текст песни

• Тексты песен
• Mika ja Turkka Mali (поют песни Владимира Высоцкого)
• Runoilijat (поэты, на финском языке)

Pesni.guru - сайт для Гуру

Todellinen runoilija, osaa kuolla ajallaan.
Sen parempi, jos kuolee traagisesti.
Lermontov oli kakskytkuus, kun marssi kuolemaan,
leukakeinuun päättyi erään toisen pesti.

Oli Kristus kolkytkolme, kun kertas sanojaan:
Älä tapa, älä viatonta murhaa.
Pantiin moisesta tuo runoilija ristiin roikkumaan,
eipä kirjoittele, eikä mieti turhaan.

Kolkytseitsemän jo täytin,
runoilijan monen muun, muistan vainajana siihen ikään olleen.
Siinä iässä jo Pushkin joutui kaksintaisteluun,
Majakovski pyssyn nosti ohimolleen.

Oi, petollinen jumala, siis kolkytseitsemän,
mä olen, eikä kirkonkellot soikaan.
Byron ja Rimbaut silloin jätti elämän,
vaan yli senkin rajan tänään loikkaan.

Ei kaksintaistelua, tarvittu oo lain
ja tyhjänä on seissyt turhaan risti.
Ei verta ohimolle, mihin harmaata jo sain,
se sattuakin voisi hemmetisti.

Ei laukausta siis, hysteerikot malttakaa,
vielä hätkähdytän teitä joku kerta.
Partaterällä, kun ryömin,
ei haavaa laisinkaan,
mun ihollain vain sydän vuotaa verta.

Kas, runoilija eläin,
on pitkäkaulainen,
kaiken typistää se pieneen,
elämänkin. Se huitoo veitsellään,
vain jotain tehdäkseen. Se jättää rakastetun, ystävänkin.

Hei vaan, mitä teemme me suuret runoilijat nykyään.
Me riudumme kuin vangit haaremissa.
Vähään tyydymme ja elämme myös hiukan pidempään.
Näin mietin viime yönä juovuksissa.

Säv. & San. Vladimir Vysotski
Suom. Turkka Mali